lauantai 23. heinäkuuta 2011

Kisapäivä :)

 Tänään oltiin Nykaapissa kisoissa ja reipas Joona oli mukana. Vaikka oli todella lämmin, hioastava helle, niin Joona jaksoi reippaasti monen tunnin kisareissun ja oli koko ajan iloinen :) Äitin ja kaikkien oma höpötti!

Joona :)
  Kisoissa oli Joonan poni Rasken, ratsastajan Roosan kanssa. Hyppäsivät luokat 40cm ja 60cm hyväksytyillä tuloksilla. 60cm radalla Rasken oli lentävät superponi!

 Ite menin Eldonilla 2 luokkaa, ekassa tuli vähän huolimattomasti puomeja kaksi alas, toisessa luokassa oli ihan eri hevonen radalla ja tuloksena 0/4 90cm luokasta. Tyytyväinen!!

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Heinäkuussa 2011

 Apua, nyt taas alkaa ajatukset vaeltamaan ja mielessä jälleen käynyt hevosharrastuksen lopettaminen. Jotenkin pelottavaa, koska ei ole ensimmäinen kerta tänä vuonna kun sitä mietin. Tällä hetkellä oma hevostilanne on hyvä, kivoja hevosia joiden kanssa saan tehdä töitä ja edetä. Siksi ajatus taitaakin olla niin pelottava, koska mahdollisuuksia on, mutta silti epäilyttää..

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Jäätelöä :)

 Tänään käytiin Joonan kanssa pyöräilemässä ja ostettiin jäätelöt. Joona sai ihan oman tuutin. Alla kuva ja melkein heti kuvan ottamisen jälkeen osa jäätelöstä putosi maahan, mutta se ei onneksi pientä miestä haitanut!