keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Hevosmiestaitoa ei voi ostaa..

Olen viime aikoina jutellut sekä ammattilaisten, että harrastelijoiden kanssa hevosmiestaidosta. Itselläni sekä monella muulla on suuri huoli hevosmiestaidon katoamisesta :( En ole ensimmäinen joka asiasta kirjoittaa enkä viimeinenkään.

 En halua loukata ketään tällä kirjoituksella, haluan enemminkin saada ihmiset ajattelemaan. Joku voi pahoittaa mielensä, pyydään anteeksi jo etukäteen.

"Rahalla saa ja hevosella pääsee" on tunnettu sananlasku ja tuntuu, että kaikki mitä teet hevosten kanssa maksaa, tuntuu jopa, että avustakin joutuu maksamaan. Kukaan ei halua auttaa toista, vaan jokaisen tulisi pärjätä itse tai jos joku haluaisikin auttaa, niin apua ei oteta vastaan koska pelätään, että mitähän olen sitten velkaa. 

 Tämän päivän trendi on se, ettei mitään saisi sattua hevosten kanssa, hevosia myös inhimillistetään liikaa. Vanhemmat jotka tuovat lapsiaan ratsastustunneille luulevat, että siellä kulkee robotti-hevosia joilla ei ole omaa ajattelua. Tippua ei saisi, siinä voi loukata. Varovainen tulee olla, tietenkin, mutta luotettaanko tänä päivänä liikaa kaikkiin turvavarusteisiin? Kypärä (jota ilman en itsekään koskaan ratsasta) on itsestään selvyys, mutta kun siihen lisätään päästä varpaisiin turvavarusteet ja kuitenkin sattuu jotain kun ei ole sitä hevossilmää. Mikä on tärkeintä? Mun vastaus on hevosmiestaito, taito osata ennakoida ja lukea hevosta, joku toinen voi olla toista mieltä.

 Muistan omasta nuoruudestani (olenkin jo tosi vanha) kun kuuntelin vanhempia hevosihmisiä ja heidän kokemuksiaan. Mulla on ollut erittäin hyvät oppi-ihmiset joilta olen tietoa saanut niin ratsu- kuin ravipuolelta, ehkäpä osa lukeekin tätä mun kirjoitusta. Olen kysynyt, kokeillut, tehnyt virheitä ja oppinut niistä. Tänä päivänäkin uskallan kysyä ja tiiän, etten voi koskaan oppia kaikkea, aina on uutta opittavaa. Tätä olen myös itse yrittänyt viedä eteenpäin, auttaa ja opastaa, ainahan sitä ei arvosteta mutta siitä en välitä. Jokaisella saa olla omat mielipiteet.

 Miten saisimme ihmiset ymmärtämään vielä paremmin sen, ettei hevosia voi liikaa imhimillistää ja paras turvavaruste on se hevosmiestaito?! 

 

 







 

 

1 kommentti:

  1. Olen ihan samaa mieltä. Hevosten kanssa ei varmaan voi mitään muuta painottaa yhtä paljon kuin nöyrää asennetta ja ennakointia. Hevosta ja sen käytöstä pystyy lukemaan niin paljon, kun antaa sille aikaa. Sen jälkeen kun sain oman ponin (ravureiden keskelle) olen ratsastanut, hoitanut ja ajanut hevosia kolmessa maassa, lukuisilla talleilla joko harrastuksena tai työnä. Vaikka käsissä on ollut kymmeniä, ei kun satoja, hevosia, ei hevosten kanssa ole koskaan valmis. Oli kyse sitten ruokinnasta, liikutuksesta, kengityksestä tai vaikka pihatosta, kysyn aina mielelläni asioista taustoja ammattilaisilta. Sellaisilta ihmisiltä, joilla on koulutus, työ ja osaaminen asiaan. Meitä itseoppineita hevosenomistajia kun on aika paljon!

    VastaaPoista