sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Maaliskuu 2010

 Vuosi sitten maaliskuussa tapahtui paljon asioita elämässäni, ihania, surullisia, laidasta laitaan tunteita herättäviä.

 Maaliskuussa olin vielä töissä, äitiysloma alkoi vuosi sitten  ja 21.3.2010 oli viimeinen päivä kun pidin tallia Uusikaarlepyyssä, missä olin talleillut ja asunut viisi vuotta. Töissä olin loppuun asti, koko raskausaikana en sairaslomalla ollut ja eipä se olis yrittäjältä edes helposti onnistunut. Tietenkin osa tekemistä ei enään mahan kanssa onnistunut. Osa hevosista muutti uusiin koteihin maaliskuun aikana, osa oli muuttanut jo aikaisemmin.

 Kuun alussa muutimme Kokkolassa omaan asuntoon, jota sai rauhassa laitella (todella rauhassa, sohvaa odotimme huhtikuulle asti ;) ).

 Maaliskuussa kerkesimme käydä myös Hämeenlinnssa Suskin luona, Ypäjällä klinikalla ja Turussa Ikeassa. Samalla viikolla lähdimme myös Syötteelle mökille (missä käyn todella harvoin) ja sieltä suuntasimme sitten Jorin mk-eduro kisoihin Sallaan. Tämä kisa päättyi hieman huonosti ja samana päivänä olimmekin sitten jo Rovaniemellä. Onneksi oli Jorilla onni onnettomuudessa mukana!

 Voin kertoa, että ikävä on tiettyjä asioita ja varsinkin ihmisiä, mutta elämä jatkuu. Onneksi on muistot ja koskaan ei tulevaisuudesta voi tietää, mitä se tuo tulleessaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti